Tänä vuonna minulla oli ilo osallistua Britannian vuosikokoukseen. Britain Yearly Meeting kokoontui Lontoossa 1.–4.5. 2026, perjantaista maanantaihin. Kokouspaikka oli Friends House, aivan Eustonin aseman vieressä. Tulin jo edeltävänä päivänä, avoimin mielin, uteliaana ja ilman ennakkokäsityksiä. Friends House on valtava rakennus, jossa on helppo eksyä, varsinkin pohjakerroksessa. Siellä pidettiin pääkokoukset, ja samassa kerroksessa sijaitsevat myös kahvila, kirjakauppa ja kirjasto sekä kokouksen ajaksi pihalle pystytetty teltta, joka toimi ravintolana.
Ensiaskeleita
Koska olin Suomen vuosikokouksen edustaja ja Overseas Representative nimilapulla varustettu, pääsin syömään ja juomaan ilmaiseksi. Se myös herätti mielenkiintoa ja avasi keskusteluja, varsinkin ruoka- ja kahvijonoissa. Perjantaina sain pitkässä ja hitaasti liikkuvassa ilmoittautumisjonossa talon pihalla jutella kielistä kiinnostuneen brittimiehen kanssa. Hän osasi myös äidinkieltäni ruotsia ja oli innostunut esimerkiksi Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-sarjasta! Jonot osoittautuivat siis odottamisen lisäksi kiinnostaviksi jutteluhetkiksi.
Perjantaina kokoonnuimme alkajaisiksi pienempään saliin kansainvälisten vieraiden teehetkeen, jossa tarjolla oli myös herkullisia leivoksia. Odotin, että esittäytyisimme, mutta tämä tapahtuikin vasta muutaman päivän kuluttua pääsalissa, jolloin kaikkien ulkomaalaisten nimet mainittiin ja saimme nousta pystyyn. Jostain syystä liikutuin, kun nimeni mainittiin, nousin ylös ja vilkutin muille, jotka vilkuttivat minulle takaisin. Pääsali oli auditorio, jonka ylöspäin kapenevassa katossa on ikkuna. The Light nimiseen tilaan kertynyt valtava ihmismäärä oli vaikuttava, ja mihin hiljaisuuteen pystyimmekään, väen paljoudesta huolimatta. Tunsin olevani turvassa, ystävällisessä paikassa, ystävien seurassa.
Ennen varsinaista kokousta osallistuin All about Yearly Meeting osuuteen, jossa kerrottiin, miten vuosikokous toimii, miten päätöksiä tehdään ja miten hengellinen kuunteleminen ohjaa prosessia. Kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää varsinkin clerk-tehtävissä toimivalle johtotiimille. Puheenjohtajan tehtävä oli hengellisesti arvioida ja harkita (discern), keitä hän pyytää puhumaan (give vocal ministry) kaikkien halukkaiden joukosta, jotka salissa nousivat seisomaan puheenvuoron pyytämiseksi. Ennen vuosikokousta olin mukana myös etukäteen järjestetyissä verkkotilaisuuksissa, mikä auttoi ymmärtämään minulle tuntemattomia käsitteitä ja prosesseja. Kaikki tämä oli hyödyllistä minulle ensikertalaisena.
“It will not be perfect, Friends, but it will be loving.”
Tarkka kuunteleminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme tehdä. Näillä sanoilla alkoi avausistunto, ja se oli teema, joka toistui läpi koko vuosikokouksen. Sitten johtotiimi esittäytyi ja kertoi lyhyesti rooleistaan. Tämä auttoi hahmottamaan ja miten prosessi etenee. Osallistujia oli lähes kaksi tuhatta Britanniasta ja muualta maailmasta, joista noin 600 online. Lapsia ja nuoria oli satakunta ja he kokoustivat omilla ohjelmillaan ja muissa tiloissa kuin me muut. Lähes 400 henkilöä oli paikalla ensimmäistä kertaa, minä heidän joukossaan. Fred Langridge, puheenjohtajana toimiva clerk, lopetti osuutensa sanoilla “It will not be perfect, Friends, but it will be loving.”
Tyytyväisenä lähdin hotellia kohti hyvän ystäväni Maryn kanssa. Minulla oli onni asua viihtyisässä hotellissa, kauniin ja kätevän matkan päässä kokouspaikasta. Olimme Bloomsburyssä, Virginia Woolfin Bloomsbury-ryhmän maisemissa. Hotellissa asui minun ja Maryn lisäksi muitakin kveekareita. Heidän seurassaan nautin herkullisista aamiaisista ja hyvistä keskusteluista.
Muiden näkeminen ja yhteen kuuluminen
Lauantaiaamu alkoi hiljaisella hartaudella. Joku nousi puhumaan näkemisen tärkeydestä. Siitä, miten tärkeää on huomata ulkomaalaiset vieraalla maalla ja muistaa, että jokaisella on tarve tulla nähdyksi. Tämä aamuhartaus jäi viimeiseksi, johon osallistuin, sillä hotellin aamiainen alkoi viikonloppuisin aika myöhään ja olisi muuten jäänyt kiireiseksi.
Lauantain istunnon alussa luettiin nuorten huhtikuussa pidetyn vuosikokouksen (Junior Yearly Meeting) yhteinen toteamus (minute). Siinä nuoret pohtivat, miten jakautuneessa maailmassa voidaan elää niin, että syntyy hyväksyntää ja yhteyttä. He korostivat avoimuutta, kuuntelemista ilman ennakkokäsityksiä ja halua antaa keskustelun itsessään olla tärkein tavoite. Nuoret painottivat myös luottamusta kuuntelemisen ja puhumisen prosessiin: että olemme läsnä jokaisessa keskustelussa, annamme tilaa muutokselle omassa ajattelussamme ja suuntaamme huomion ihmisten tekojen sijaan siihen, mitä ihminen ehkä yrittää tehdä tai mihin hän pyrkii.
Nuorten mukaan sillanrakennus alkaa pienistä teoista: täydestä läsnäolosta, uteliaisuudesta ja valmiudesta kuulla toisia aidosti (hear others fully). Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin ihmiset tuntuvat lakkaavan kuuntelemasta toisiaan. Nuoret erottivat toisistaan hyväksynnän ja kuulumisen: hyväksyntää voi tarjota kaikille, mutta kuuluminen syntyy vasta jaetun kokemuksen tai arvojen kautta. He olivat nähneet omassa kokouksessaan, miten haavoittuvuus, ystävällisyys ja pienet tarkoitukselliset teot voivat rakentaa yhteisöä, jossa eroja voidaan ylittää ja jokainen voi löytää paikkansa.
Hämmästyin, miten kypsää tämä nuorten laatima teksti oli. Se tuntui jo sinällään kiteyttävän kokouksen ensimmäisen teeman, johon sen jälkeen siirryimme, eli mikä yhdistää meitä Hengen johdattamana yhteisönä (“What unites us as a Spirit‑led community?”).
Jakaminen oli monipuolista ja avasi useita eri näkökulmia. Tässä joitakin. Yhteys syntyy haavoittuvuudesta ja ystävällisyydestä. Silloin teemme tilaa Jumalalle, toisille ja todelliselle itsellemme. Tunnistamme, että Jumalan valo on jokaisessa, mutta rakenteet ja valtasuhteet voivat estää sen näkymistä, mikä myös on erittäin tärkeä oppia näkemään. Hyväksyntää rakennamme kuuntelemalla ilman ennakkoluuloja ja etsimällä yhteistä maaperää myös silloin, kun kohtaamme erilaisia näkemyksiä tai meitä haastavia näkökulmia.
Minua kosketti ajatus siitä, että jotain voi tapahtua kauttamme, jotain mikä ei tule meistä. Tämän hengen hedelmän voimme sitten jakaa. Voimme siis olla Hengen kanavia maailmassa, joka tarvitsee sitä kipeästi. Joku kiteytti asian näin: What comes from us is finite, what comes through us is infinite. Se mikä tulee meistä on rajallista ja se mikä tulee kauttamme on rajatonta.
Taas oli puhetta näkemisestä. Kuuluminen syntyy siitä, että jokainen voi tulla nähdyksi omana itsenään ja kokea olevansa osa yhteistä matkaa. Yhteys syvenee, kun luovumme varmuudesta ja odotamme yhdessä hiljaisuudessa, minne Henki meitä johdattaa. Myös siitä varmuudesta, että aina ymmärrämme johdatuksen oikein.
”I hope so”
Välillä mietin, miten puheenjohtaja pystyi päättelemään, kenelle puheenvuoro olisi seuraavaksi annettava, kun osa seisoi odottamassa ja jotkut pysyivät sinnikkäästi pystyssä pitkäänkin. Clerkit osoittivat suurta viisautta toimissaan ja varsinkin puheenjohtajana toimiva Fred hoiti asiat diplomatialla, nöyryydellä ja mahtavalla huumorilla. Nöyryys ja huumori on aika lyömätön yhdistelmä, varsinkin tilanteissa, joissa näkemykset hieman kiristyvät, kuten kokouksessa muutaman kerran kävi. Minua ja monia muita nauratti myös, kun Fred kertoi pienimpien osallistujien, 0–2-vuotiaiden, välittämästä minutesta, jossa he tiedottivat jakamisen tärkeydestä.
Kun puheenjohtaja kysyi, voidaanko käsitellyt kohdat hyväksyä (“Is that minute acceptable?”), kaikki vastasivat yhteen ääneen “I hope so”. Kuin vilpitön toive siitä, että olemme todella vastanneet Hengen johdatukseen. Minusta se kuulosti yhtä aikaa humoristiselta ja nöyrältä.
Ristiriidat ja mahdollisuudet
”Ristiriitoja vältellään usein, ja silloin jännitteet voivat kasautua niin, että ne tuntuvat sekä tunteissa että kehossa fyysisenä epämukavuutena. Jotkut kertoivat kokeneensa, että ovat itse konfliktin ongelma tai että muut pitävät heitä ongelmana. Tätä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun vaikeita asioita on pitkään lakaistu maton alle, kun joku ilmaisee voimakkaan tunteen, kun yhteisö ei ole valmis kuulemaan tai kun ihminen kuuluu vähemmistöön. Puheenvuorot olivat ihailtavan rehellisiä ja haavoittuvia, ja niissä kuului syvästi kipeitä kokemuksia.
Teema nousi esiin myös keskustelussa hotellin aamiaisella, kun mietimme mahdollisia konfliktin aiheita. Eräs rouva kertoi, että heidän ryhmässään ristiriitoja voi syntyä esimerkiksi ruokavalioista ja jopa rokotteista. Totesimme, että tapamme ja kysymyksemme voivat ovat hyvin erilaisia eri maissa ja eri ryhmissä.
Entä miten konflikteja voi käsitellä hyvin? Kokouksessa todettiin, että turvallisuuden tunne on välttämätön. Lempeä kuunteleminen, omista ennakkokäsityksistä irti päästäminen ja toisen kokemukselle tilan antaminen nähtiin keskeisinä. Konfliktin ymmärtäminen merkitsee henkilökohtaista paneutumista, jossa tunnistaa omat tunteet ja oman osuuden konfliktissa ja on valmis tarkistamaan omaa käytöstään.
Kveekarien omat työkalut, kuten selkeyttämiskokous, voivat auttaa, kun ihmiset puhuvat harkiten ja rehellisesti. Kaikki eivät kuitenkaan kykene näyttämään haavoittuvuuttaan ja konfliktin äärelle pysähtyminen on todella vaikeaa. Kokouksessa todettiin myös, että “Conflict is one of the Light’s ways of showing us our darkness”. Konflikti on yksi Valon tavoista näyttää meille pimeytemme. Eli sen mikä tarvitsee muutosta.
Pääsalissa ja ryhmissä
Seurasin pääsalin ohjelmaa kokonaisuudessaan. Jälkeenpäin mietin, olisiko kannattanut mennä ryhmään, jossa olisi voinut tavata muiden kirkkojen ja uskontokuntien edustajia (Quaker Committee for Christian and Interfaith Relations). Se olisi kiinnostanut minua eniten. Muut ryhmät olivat tällä kertaa melko erikoistuneita, eivätkä siksi tuntuneet omilta. Seksuaalivähemmistöt olivat edustettuina vuosikokouksessa, mikä näkyi myös teemassa Quaker Rainbow. Muita ryhmien teemoja oli mm. Living with dementia (onneksi ei vielä ajankohtainen), Quaker Women Survivors of Childhood Sexual Abuse ja Black, Brown, People of Colour Fellowship. Lisäksi esillä oli Groups Fair, jossa erilaisten kveekariryhmien edustajia oli paikalla jakelemassa esitteitä ja kertomassa toiminnastaan. Jossain vaiheessa huomasin väsähtäneeni jatkuvasta istumisesta. Ehkä olisi pitänyt ottaa taukoa ja lähteä välillä pois, mutta halusin olla mukana alusta loppuun ja nähdä miten asiat hoidetaan.
Perinne päivittyy
Paljon muutoksia on tapahtunut brittiläisten kveekareiden organisaatiossa ja nyt niitä pannaan täytäntöön. Meeting for Sufferings perustettiin alun perin kirjaamaan kveekarien kokemia vainoja, ja se on hoitanut yhteisön asioita vuosikokousten välillä. Nyt, 350 vuoden jälkeen, MfS on päättänyt työnsä ja sen tehtävät siirtyvät osaksi uutta päätöksentekorakennetta. Sen pitkä historia ja merkitys tunnustettiin kiitollisuudella. Eräs pitkään palvellut vanha Ystävä, MfS:n clerk, nousi puhumaan ja kertoi surevansa tämän vaiheen päättymistä, mutta myös ymmärtävänsä, että muutos on tarpeen.
Samalla vuosikokouksen muoto muuttuu. Yhden vuosittaisen kokoontumisen sijaan vuosikokous tulee jatkossa muodostumaan useammasta vuoden aikana pidettävästä lyhyemmästä kokouksesta. Näin vuosikokous rakentuu useammasta osasta vuoden mittaan. Seuraava Britain Yearly Meeting järjestetään heinäkuussa Manchesterissa sekä verkossa tämän uuden mallin mukaisesti. Myös Quaker Faith & Practice uudistuu. Uusi versio on ollut työn alla monta vuotta ja marraskuussa julkaistaan koelukua varten laadittu versio, jota voi lukea ja kommentoida ennen sen lopullista muotoa.
Swarthmore ja Salter
Tämän vuoden Swarthmore-luennon piti Stuart Masters, kveekariperinteeseen perehtynyt opettaja ja kirjoittaja. Otsikko oli Tangled Roots: Navigating the Complex Legacy of Early Quakers. Luennoitsija muistutti, että kveekareilla on alusta asti ollut tiettyjä jännitteitä, jotka eivät ole ongelmia vaan osa meidän tapaamme elää todeksi uskoamme. Näitä jännitteitä ovat toisaalta sisäinen kokemus ja toisaalta vastaanotettu traditio, yhteisöllinen järjestys ja yksilön vapaus, hiljainen (quietistinen) ja karismaattinen puoli sekä näky uudesta luomakunnasta ja suhde vanhaan maailmaan. Jännitteet pitävät meidät hereillä ja liikkeessä. Luennoitsija totesi myös, että historian aikana näiden jännitteiden painotukset ovat ajoittain kallistuneet ääripäihin. Luento oli tiivis ja kveekarihistoriaan perehtymättömälle paikoin hengästyttävää seurattavaa. Luento löytyy YouTubesta, ja aiheesta oli myytävänä kirja, josta ostin muutaman kappaleen Suomen kveekareiden yhteiseen käyttöön.
Sunnuntaina pidettiin Salter Lecture, vuosittainen esitelmä, jonka tarkoituksena on tarjota syvällinen ja ajankohtainen näkökulma yhteiskunnalliseen tai hengelliseen kysymykseen. Tämänvuotisen luennon piti toimittaja Rachel Shabin otsikolla The Middle East: A Moral Catastrophe? Hän käsitteli Lähiidän monia moraalisia kriisejä ja korosti tarvetta työskennellä kohti oikeudenmukaista, tasaarvoista ja turvallista tulevaisuutta, jossa jokaisen ihmisarvo on tärkeä. Tämäkin luento löytyy YouTubesta.
“Building bridges between our divisions…”
Lapsilla ja nuorilla oli viikon aikana suurelta osalta oma ohjelmansa. Lasten ja nuorten ryhmät tekivät yhdessä siltojen rakentamista käsittelevän yhteistyötaideteoksen ja johdattivat meidät laulamaan Building Bridges kaikenikäisten yhteisessä hartaushetkessä sunnuntaina. Sain kokea, että laulettu menee usein perille paremmin kuin puhuttu. Ja jää mieleen soimaan. Laulua oli jonkun verran muutenkin, kun Teams lakkasi toimimasta ja netin kautta osallistujat olivat poissa pelistä. Liikutuin syvästi, kun lauloimme Down by the riverside ja tulimme kohtaan Ain’t gonna study war no more ja I’m gonna lay down my burden. En muista milloin olisin sen viimeksi laulanut.
Sunnuntaina oli mahdollisuus kuunnella Stuart Mastersia pienemmässä tilassa ja esittää hänelle kysymyksiä. Hän puhui yhteisestä ymmärryksestä erilaisten näkemysten keskellä ja siitä, miten hengellinen erottelukyky voi tukea sitä (discernment leads to unity). Jotta voisimme löytää yhteistä pohjaa ja ymmärrystä, meidän on herkistyttävä ja tultava tietoisemmiksi siitä, miten vaikutamme toisiin ja miten muut näkevät meidät. Antautuminen ja kuunteleminen avaavat tien iloon. Täydellinen antautuminen (absolute surrender) on vaikeaa. Mutta kun suostumme muutokseen ja annamme sen tapahtua meissä (allow yourself to be transformed), löydämme voiman, joka kääntää meidät uuteen suuntaan. Olin tyytyväinen, että osallistuin tähän tapaamiseen, koska puhuja oli nyt paljon läheisempi ja ikään kuin täydensi Swarthmoreluentoa. Hän todella pysähtyi ja puhui henkilökohtaisesti ja rehellisesti. Sellainen tekee aina vaikutuksen, ja tämä oli se osa vuosikokousta, joka kosketti minua kaikkein syvimmin.
Päätös ja kiitos
Kun vuosikokous päättyi maanantai-iltapäivänä, olin väsynyt mutta kiitollinen. Olin saanut paljon minulle uutta tietoa, mielenkiintoisia tapaamisia ja hengellistä kosketusta. Sen jälkeen sain vielä jatkaa matkaa kiinnostavissa merkeissä. Friends Housesta lähdin ystäväni Maryn kanssa hänen veljenvaimonsa luo. Siellä viivyin pari yötä, ja sen jälkeen matkani jatkui vielä muutamia päiviä ystävien vieraanvaraisuudesta nauttien. Kiitos heille. Ja suurkiitos Suomen ja Britannian kveekareille, että sain olla mukana ja että vielä maksoitte!
Susanne Salin