Teksti ja kuvat: Aino Vesanen
Pohjosmaisen vuosikokouksen lopuksi olin ajatellut kenties saavani kimppakyydin johonkin
lähemmäs Tukholmaa ja kotimatkaa, mutta kun kuulin hollantilaisen Ystävän
suunnitelmista jatkaa autolla roadtrippiään Norjassa, tartuin tilaisuuteen ja kysyin huolisiko
hän minut mukaansa. Sen myötä päädyimme kahden naisen voimin kiertelemään vuonoja
ja vuoria parin päivän ajan jonkin matkaa Stavangerista koilliseen. Tässä tavallaan täyttyi
spontaanisti pidempiaikainen haaveeni Ystävien kanssa jaetusta ”kveekarivaelluksesta”
pohjoisessa luonnossa, ja lähemmin tutustuessamme kävi myös ilmi, että molemmat
olimme lähteneet kotoa avoimin suunnitelmin raskaiden elämäntilanteiden
jälkimainingiessä, hetkeksi nauttimaan seikkailusta ja ihanasta vapaudestamme!
Mykistävä ja puhdistava ja kehossa tuntuva Norjan luonto
Norja on mykistävä maa, jonka kauneuden edessä sanat meinaavat loppua, mutta kuvat
puhukoon puolestaan. Oli joka tapauksessa helppo ymmärtää, miksi norjalaiset ovat
retkeilykansaa ja miksi myös norjalaiset Ystävät luontevasti yhdistävät luontokokemukset
hengenelämäänsä mm. yhdessä retkeillen.
Jatkuva ihastelu otti intensiivisyydessään jopa voimille, varsinkin niiden lukuisten koskien
ja eri kokoisten vesiputousten äärellä, joita Saudan alueella kohtasimme. Veden voima iski
tajuntaan monilla tasoilla: Konkreettisesti vesivoimalaitoksen luona, kristallinkirkkaasta
vuoren laen jäätiköiltä vyöryvää vettä juodessa jotta jaksoi jatkaa kapuamista, sekä
hienovaraisemmilla tasoilla. Vesi elementtinä liitetään emootioihin, ja vesiputous edustaa
minulle puhdistavaa voimaa, joka vie hurjalla tavallaan kaiken mennessään, mikä vain irti
lähtee.
Kavutessamme 7,5 h Kinsarvikin vuonon pohjukasta Husedalenin vesiputouksille ylös
vuorelle ja takaisin oli myös oivallinen oman kropan tilannetsekkaus – siinä tunsi
nahoissaan, mihin sattuu ensin, miten jaksaa ja mihin vielä pystyy. Kehoni oli
kärsimyksistäkin huolimatta innoissaan, kun pääsi kerrankin omaan alkuperäiseen
elementtiinsä eli luontoon kunnolla liikkumaan, ja paljaat varpaani onnelliset
uppoutuessaan sammaleeseen ja tuntiessaan allaan mahtavat lämpimät vuorten kalliot ja
välillä ympärillään kristallinkirkkaan kylmän veden. Siitä katsoen jatkuva sisätiloissa
tietokonehommissa istuminen näyttäytyi kerrassaan luonnottomana – ja siltikin nuo
hommat huhuilivat minua jo takaisin kotiin. Nyt arkeen palattuani pyrin muistamaan nuo
hetket ja antamaan keholleni useammin sitä liikettä ja raitista ilmaa, mitä se kaipaa!
